Hei! Olen koulutusohjaaja ja rally-tokon ylituomari Nurmijärveltä.
Valmistuin virallisesti tuomariksi vuonna 2014 ja olen siitä lähtien
tuomaroinut rally-tokokilpailuja ympäri Suomen ja toiminut kouluttajana
rally-tokon ylituomarikursseilla.
Tällä hetkellä meiltä löytyy kotoa neljä kääpiömäyräkoiraa, joiden
kanssa harrastan ahkerasti. Meidän päälajimme on MEJÄ (metsästyskoirien
jäljestämiskoe), josta valionarvotitteleitä on kertynyt jo vino pino.
Lisäksi kilpailen silloin tällöin – kalenterin antaessa myöden –
rally-tokossa, tokossa ja agilityssä. Harrastusvalikoimaan kuului näiden
lisäksi myös nosework ja koiranäyttelyt.
Vaikka harrastuksia riittää, vietän paljon aikaa mäyräkoirieni kanssa
ulkoillen ja metsissä samoillen.
Koulutuksessani otan aina huomioon koirakon tason ja tavoitteet. Meidän
kaikkien ei tarvitse tähdätä kilpailukentille, ihan vain
harrastaminenkin riittää. Vaikka osan kanssa hiotaan niitä viimeisiä
silauksia ennen SM-kilpailuja, kaikkien tavoitteet ei tarvitse olla
samalla tasolla. Kaikenlainen yhdessä tekeminen vahvistaa ohjaajan ja
koiran välistä sidettä.