Agilityyn tutustuin ensi kertaa vuonna 2007 miettiessäni omaa koiraa ja valitsemassa omaa koirarotua. Hyvä ystäväni kisasi silloin medi2 luokassa parsonin kanssa. Olin ajatellut ottavani [...]
Hei! Olen koulutusohjaaja ja rally-tokon ylituomari Nurmijärveltä. Valmistuin virallisesti tuomariksi vuonna 2014 ja olen siitä lähtien tuomaroinut rally-tokokilpailuja ympäri Suomen ja toiminut [...]
Hannele Pirttimaa on ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja ja rally-tokon ylituomari. Hän suoritti eläintenkouluttajan ammattitutkinnon vuonna 2013. Hän pätevöityi rally-tokotuomariksi [...]
Mira on Dobo®-koulutusohjaaja ja lisäksi suorittanu myös SPKL koirankouluttajakurssin. Dobo® on Suomessa kehitetty ohjaajan ja koiran yhteinen liikuntamuoto, joka on suunniteltu kasvattamaan sekä [...]
ESITTELY Olen aloittanut agilityn ensimmäisten suomalaisten joukossa vuonna 1987 pitkäkarvaisen collien, Nicon, kanssa. Kipinä lajiin syttyi heti sekä koiralla että ohjaajalla. Muiden elämän [...]
ESITTELY Olen elantoni koirien parissa ansaitseva monen lajin harrastaja Nurmijärveltä. Koiraharrastukseni alkoi jo varhain 90-luvulla ja ensimmäinen oma koira tuli taloon alkuvuodesta 1994. [...]
ESITTELY Aloitin agilityn harrastamisen vuonna 1999 pitkäkarvaisella colliella Topsylla, ja kilpailemisen vuonna 2000. Vuonna 2004 kisaamisen aloitti pitcol Misty ja vuonna 2006 parson Windy. [...]
ESITTELY Ikiomia koiria minulla on ollut kolme: karkeakarvainen kettuterrieri sekä kaksi snautseria, joista Tatsi asuu edelleen luonamme. Kettuterrierini kanssa kävimme tokokoulutuksissa, mutta [...]